Historia

Jyväskylän Kylteriveljet ry on vuonna 2014 perustettu yhdistys ja urheiluseura, jonka jäsenistö koostuu Jyväskylän kauppakorkeakoulun opiskelijoista. Yhdistyksen tarkoituksena on luoda yhteisöllisyyttä kauppatieteilijöiden keskuuteen joukkueurheilun sekä erilaisten tapahtumien muodossa.

Idea Jyväskylän Kylteriveljistä tai yleensäkin kauppatieteilijöiden omasta urheiluseurasta oli muhinut Mattilanniemen kampuksella jo muutamia vuosia. Toki Jyväskylän yliopisto tarjosi opiskelijoille erilaisia liikuntatapahtumia, kuten futsalin vakiovuoron, joka kuitenkaan ei useiden kauppatieteilijöiden kilpailuviettiä tyydyttänyt. Pörssi ry on oiva kauppatieteilijöiden yhteisöllisyyttä tukeva yhdistys, mutta sekään ei tarjonnut tavoitteellista ja kilpaurheilullista haastetta.

Syksyllä 2013 huutoon vastattiin, kun muutaman syksyllä 2011 opintonsa aloittaneen opiskelijapojan toimesta koottiin noin 20 futsalin taitajaa yhteen. Keski-Suomen harrastesarjaan perustettiin joukkueen nimellä Jyväskylän Kylteriveljet, JKV.

Harrastesarjan päätyttyä JKV:n mestaruusjuhliin, joukkueen nimi vietiin virallisesti yhdistysrekisteriin. Yhdistys perustettiin päivämäärällä 11.3.2014. Kaudella 2014/2015 Kylteriveljet osallistuivat Keski- ja Itä-Suomen kilpasarjaan, futsalin miesten 2.divisioonaan, jossa Veljet ensimmäisellä kaudellaan sijoittuivat mainiosti toiseksi. Myös kausi 2015/2016 jatkuu samassa divisioonassa.

JKV on kahden ensimmäisen toimintavuotensa aikana onnistunut iskemään Keski-Suomen futsalkartalle ja on näkyvä vaikuttaja yliopistopiireissä.  Tavoite on pystyä jatkossakin tarjoamaan joukkueurheilun tuottamaa mielihyvää nykyisille ja tuleville kauppatieteilijöille. Tarkoituksena on taata mahdollisimman hyvät puitteet sille, että uusien opiskelijoiden on helppo jatkaa nuorempana aloittamaansa pallopeliharrastusta myös yliopistoympäristössä.